Siirry pääsisältöön

#amisreformi rakentuu nuoret huomioivalla yhteistyöllä

Ammattiin! -hankkeessa kehitetään toisen asteen koulutusta. Näin nuorisotyön viikolla varmasti moni miettii, kuinka nuoret tulevat huomioiduksi, kun koulutuksen toteutus muuttuu. Hankkeen toimissa ja keskustelussa pidetään mielessä ne erityispiirteet, joita nuoruuteen liittyy.

Osaamisen kehittämiseen liittyvät yksilölliset polut ovat osa koulutuksen uudistusta, samoin ohjauksen kehittäminen ja erilaisten oppijoiden huomioiminen. Kun vielä valjastamme digitaalisuuden tuomat mahdollisuudet osaksi arkeamme, uskomme, että tästä joustavuudesta hyötyvät kaikki - mukaan luettuna nuoret! Yhteinen työmme nuorten parhaaksi rakentuu yhteistyössä, joten muistetaan verkostoitua tekemään parhaamme yhdessä yhteiseksi hyväksi. Hyvää nuorisotyön viikkoa! #ammattiinhanke #amisreformi #nuorisotyönviikko

Ammattiin! - Etelä-Savon toisen asteen kehittämishanke on maakunnallinen yhteishanke. Hankkeen toteutusaika on 1.1.2017-30.6.2019. Hanketta rahoittaa Etelä-Savon elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskus (ELY) Euroopan sosiaalirahastosta (ESR). Hanketta koordinoi Etelä-Savon ammattiopisto. Osatoteuttajia ovat Bovallius-ammattiopisto, Otavan Opisto, Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto, Seurakuntaopisto sekä Suomen Nuoriso-opisto.